Woohoo, taas pelikentillä! Treenitauko jäi loppujen lopuksi vain kolmen viikon mittaiseksi, joten ei se nyt niin kovin paha juttu ollut. Vauhtiin pääseminen on kyllä ollut tauon jälkeen aika hidasta...ja aika tuskallistakin. Mutta kyllä sittenkin kannatti pyristellä. Tänä viikonloppuna pelit menivät jo aika hyvin, eikä sattunutkaan kovin paljoa mihinkään (ihan tervettähän minusta ei varmaan koskaan tulekaan, joten sitä ei kannata jäädä odottelemaan...).
Eilen kävi niin onnellisesti, että Hecen piti lähteä treeneistä vähän aiemmin, jolloin pääsin pelaamaan viimeiset 3 erää Janne V:n kanssa. Ne olivat kaikki hyviä pelejä, ja sain aikaiseksi kivoja settejä Jannelle. Ja aina on mukava, kun saa edes pari erää voitettuakin treeneissä. Niin siinä siis kävi. Janne on muuten hyvä!
Tänään taas kävi niin onnellisesti, että pääsin pelaamaan Janne P:n kanssa. Joku voisi sanoa, että tuppauduin pelaamaan Jannen kanssa, mutta toisaalta kukaan muu ei kyllä oikein osannut (ehtinyt?) sanoa kenen kanssa haluaisi pelata... Tässä tilanteessa minulla ei siis ollut muuta mahdollisuutta kuin iskeä kiinni. (Vaikka eipä siinä, ei siellä huonoja pareja ollut tarjollakaan...)
Noniin, paria romahdusta lukuunottamatta pelasimme tänään aika hyvin. Voittoprosentiksi tuli 60, ja se on hyvin, kun vastassa olivat Hece&Janne ja Tika&Vesa. Omia tilastojani en sen tarkemmin laskenut. En halua edes tietää, mikä oli over set-prosenttini. Varmaan aika korkea. Mutta toisaalta onnistuneet iskut-prosenttini oli varmaan aika korkea myös. Ne eivät kyllä olleet mitään kovia iskuja eikä niitä ollut kovin paljon, mutta osa jäi jopa puolustamattakin. Jee!
Joka tapauksessa peli kulki ihan hyvin ja molempien Jannejen kanssa pelaaminen oli oikein hyvää treeniä SM-kisoja varten, joissa pääsen pelaamaan Matin kanssa! Nyt vain treenaamaan lisää. Mahtavan kivaa!
sunnuntaina 1. marraskuuta 2009
torstaina 22. lokakuuta 2009
Siipi rikki
Täytyy kai tunnustaa, että olen taas treenitauolla. Viimeksi pelasin (melkein kokonaisen erän) kolme viikkoa sitten. Siinä pakaraparkani alkoi käydä niin kipeäksi, etten päässyt enää pallon perään. Ja sitten piti lopettaa. Surullista. Ja kaiken lisäksi se tapahtui juuri niissä treeneissä, joissa olisin muuten pelannut oikein tosi hyvin (ja joissa, btw, olin juuri pelaamassa Jannen kanssa). Tiedän, että olisin pelannut hyvin. Edellisetkin treenit menivät hyvin, ja nuo olisivat menneet vielä paremmin (toisin kuin nyt yleensä on ollut tilanne).
Harmittavaa...juuri kun innostuu, niin pitää lopettaa n viikoksi...taas.
Luulisin, että tuo n olisi ollut kaksi, jos en olisi mennyt fysioterapiaan. Tai en tiedä, mutta siltä se tuntuu. Ei olisi pitänyt mennä. Se oli kyllä ihan hauska käynti sinänsä. Siihen liittyi piikkejä ja sähkövirtaa ja minun iskiashermoni. Terapeutilla oli sellainen leppoisa olemus, ja mietin ketä hän muistuttaa. Myöhemmin minulle selvisi, että hän oli ehkä vähän samantyylinen kuin T-Bag Prison Breakissa, siis olemukseltaan ja vähän ulkonäöltäänkin. Uskon, että hänellä oli jalommat aikomukset. Ehkä hän vain arvioi minun ongelmani väärin, tai sitten siihen tarvittaisiin lisää samantyylistä hoitoa (jota en kuitenkaan vielä ole uskaltanut mennä saamaan, kun se viime kerralla teki vaivan vain pahemmaksi).
Tänään n:ksi tulee kolme. Toivon, että se myös jää kolmeksi. Ajattelin mennä illalla kokeilemaan potkimista, tai sitten viimeistään viikonloppuna. Mutta pelkään kyllä pahoin, että pakara ei kestä sitä. Toivottavasti kestää! Pelihaluja olisi paljon, jos vaan paikat olisivat kunnossa. Ja sitten kun pääsen taas kentälle, aion yrittää kovasti pelata oikein hyvin. Toivottavasti nämä vastoinkäymiset kehittävät ainakin luonnetta ja kisahermoja.
Tähän loppuun sopii vielä oikein mukavasti lainaus Jaakko Löytyn biisistä Haavoittunut enkeli. Tai siis haluan nyt vain saada sen tungettua johonkin väliin tähän blogiin, koska se on ehkä maailman kaunein rakkauslaulu. Ja rakkaudellehan on erityisen paljon kysyntää silloin, kun siivet ovat maassa.
Harmittavaa...juuri kun innostuu, niin pitää lopettaa n viikoksi...taas.
Luulisin, että tuo n olisi ollut kaksi, jos en olisi mennyt fysioterapiaan. Tai en tiedä, mutta siltä se tuntuu. Ei olisi pitänyt mennä. Se oli kyllä ihan hauska käynti sinänsä. Siihen liittyi piikkejä ja sähkövirtaa ja minun iskiashermoni. Terapeutilla oli sellainen leppoisa olemus, ja mietin ketä hän muistuttaa. Myöhemmin minulle selvisi, että hän oli ehkä vähän samantyylinen kuin T-Bag Prison Breakissa, siis olemukseltaan ja vähän ulkonäöltäänkin. Uskon, että hänellä oli jalommat aikomukset. Ehkä hän vain arvioi minun ongelmani väärin, tai sitten siihen tarvittaisiin lisää samantyylistä hoitoa (jota en kuitenkaan vielä ole uskaltanut mennä saamaan, kun se viime kerralla teki vaivan vain pahemmaksi).
Tänään n:ksi tulee kolme. Toivon, että se myös jää kolmeksi. Ajattelin mennä illalla kokeilemaan potkimista, tai sitten viimeistään viikonloppuna. Mutta pelkään kyllä pahoin, että pakara ei kestä sitä. Toivottavasti kestää! Pelihaluja olisi paljon, jos vaan paikat olisivat kunnossa. Ja sitten kun pääsen taas kentälle, aion yrittää kovasti pelata oikein hyvin. Toivottavasti nämä vastoinkäymiset kehittävät ainakin luonnetta ja kisahermoja.
Tähän loppuun sopii vielä oikein mukavasti lainaus Jaakko Löytyn biisistä Haavoittunut enkeli. Tai siis haluan nyt vain saada sen tungettua johonkin väliin tähän blogiin, koska se on ehkä maailman kaunein rakkauslaulu. Ja rakkaudellehan on erityisen paljon kysyntää silloin, kun siivet ovat maassa.
Siipesi sun taas laahaa maata, sinä haavoituit ja putosit.
Sattuu, et muistaa enää saata, minne lensit, ketä pakenit.
Vaarojen halki urheana, sinä kiisit etsit tietäsi.
Poskellas vierii kyynelvana, vaikeroiden tartut käteeni.
Koeta hetken levähtää nyt
taistelu on taakse jäänyt,
mun enkeli.
Pois on kaikki paha mennyt
sinua mä suojelen nyt,
mun enkeli.
Rakkaani sulle suojan annan, tule kainalooni pikkuinen.
Itkusi itke minä kannan sinut tiellä yli kuoppien.
Itseni tunnen rohkeaksi, syliini kun saan sut sulkea.
Pelko on pois kun yössä kaksi yhtä matkaa saavat kulkea.
Koeta hetken levähtää nyt
taistelu on taakse jäänyt,
mun enkeli.
Pois on kaikki paha mennyt
sinua mä suojelen nyt,
mun enkeli.
Vierelläs valvon hoidan haavat, katsella voit unta ihanaa.
Eilisen murheet jäädä saavat, uusi päivä kaiken parantaa.
Oi haavoittunut enkelini, vielä kerran lentää sinä saat.
Kun hohtaa jälleen taivaan sini, sinun siipesi on voitokkaat.
Sattuu, et muistaa enää saata, minne lensit, ketä pakenit.
Vaarojen halki urheana, sinä kiisit etsit tietäsi.
Poskellas vierii kyynelvana, vaikeroiden tartut käteeni.
Koeta hetken levähtää nyt
taistelu on taakse jäänyt,
mun enkeli.
Pois on kaikki paha mennyt
sinua mä suojelen nyt,
mun enkeli.
Rakkaani sulle suojan annan, tule kainalooni pikkuinen.
Itkusi itke minä kannan sinut tiellä yli kuoppien.
Itseni tunnen rohkeaksi, syliini kun saan sut sulkea.
Pelko on pois kun yössä kaksi yhtä matkaa saavat kulkea.
Koeta hetken levähtää nyt
taistelu on taakse jäänyt,
mun enkeli.
Pois on kaikki paha mennyt
sinua mä suojelen nyt,
mun enkeli.
Vierelläs valvon hoidan haavat, katsella voit unta ihanaa.
Eilisen murheet jäädä saavat, uusi päivä kaiken parantaa.
Oi haavoittunut enkelini, vielä kerran lentää sinä saat.
Kun hohtaa jälleen taivaan sini, sinun siipesi on voitokkaat.
tiistaina 28. heinäkuuta 2009
Pieni matkakertomus
MM-kisat Berliinissä ovat nyt ohi. Retki oli mukava ja matkaseura huippuluokkaa. Tässä tulevat valitut palat kisaviikon tunnelmista.
Alkuviikon innostusta
Iisak: Ei kai se läski voi oikeesti voittaa taas?
Piia: Mitään ei jää kauppaan sen takia, ettei ole tarpeeksi rahaa!
Puistoon oli tietenkin mentävä pelaamaan pick-up pelit:
Piia: Onkohan meidän parit tuolla... Onhan mulla nyt hiukset hyvin?
Ninni: Toi on hyvä pusikko. Pitää vaan katsoa, ettei pari tuu just nyt!
Eläintarhassa
kohtasimme kaksi kummajaista, jotka oleskelevat myös allaolevassa kuvassa.
Piia: Noista tulisi hieno laukku!
Iisak: Noiden seeprojen isä on kyllä käynyt jossain hevoslaumassa.
Lajintunnistus meni meiltä aluksi vähän väärin, koska kaverit olivatkin taulun mukaan okapeja. Mutta ei se mitään...
Ekan kisapäivän jälkeen
fiilikset oli korkealla:
Jani: Me saatiin bye. Sakke sai bye-byen!
Ninni: Mun mielestä tää ulkosyrjä on kyllä outside!
Gilles: The James Bond inside me just woke up!
Loppuviikon kriittiset keskustelut
Piia: Ei siinä pizzapelissä juurikaan tarvi keskittyä.....siis jos ei haluu pärjätä. (Vähän niinkuin footbagissakin.)
Peter: I know what would help: START EARLIER!
Iisak: On siinä varmasti mukava maata, mutta et sä siihen koko päiväksi voi jäädä. (Luc ei tainnut kuitenkaan kuulla tätä neuvoa kentälle asti.)
Siinä ne nyt oli. Jätin tästä raportista pois kaikki Saken kommentit, melkein kaikki pizzan tekoon liittyvät kommentit sekä tietysti kaiken sen, minkä unohdin samantien kun sen kuulin. Ehkä tästä kuitenkin selviää ainakin sen verran, että kivaa oli. Ja sehän on pääasia. Ensi vuonna _________ssa!
Alkuviikon innostusta
Iisak: Ei kai se läski voi oikeesti voittaa taas?
Piia: Mitään ei jää kauppaan sen takia, ettei ole tarpeeksi rahaa!
Puistoon oli tietenkin mentävä pelaamaan pick-up pelit:
Piia: Onkohan meidän parit tuolla... Onhan mulla nyt hiukset hyvin?
Ninni: Toi on hyvä pusikko. Pitää vaan katsoa, ettei pari tuu just nyt!
Eläintarhassa
kohtasimme kaksi kummajaista, jotka oleskelevat myös allaolevassa kuvassa.
Piia: Noista tulisi hieno laukku!
Iisak: Noiden seeprojen isä on kyllä käynyt jossain hevoslaumassa.
Lajintunnistus meni meiltä aluksi vähän väärin, koska kaverit olivatkin taulun mukaan okapeja. Mutta ei se mitään...
Ekan kisapäivän jälkeen
fiilikset oli korkealla:
Jani: Me saatiin bye. Sakke sai bye-byen!
Ninni: Mun mielestä tää ulkosyrjä on kyllä outside!
Gilles: The James Bond inside me just woke up!
Loppuviikon kriittiset keskustelut
Piia: Ei siinä pizzapelissä juurikaan tarvi keskittyä.....siis jos ei haluu pärjätä. (Vähän niinkuin footbagissakin.)
Peter: I know what would help: START EARLIER!
Iisak: On siinä varmasti mukava maata, mutta et sä siihen koko päiväksi voi jäädä. (Luc ei tainnut kuitenkaan kuulla tätä neuvoa kentälle asti.)
Siinä ne nyt oli. Jätin tästä raportista pois kaikki Saken kommentit, melkein kaikki pizzan tekoon liittyvät kommentit sekä tietysti kaiken sen, minkä unohdin samantien kun sen kuulin. Ehkä tästä kuitenkin selviää ainakin sen verran, että kivaa oli. Ja sehän on pääasia. Ensi vuonna _________ssa!
keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009
Sekahedelmäsoppa
Elämä on viime aikoina ollut niin kovin kiireistä, että mittavan lukijakuntani viihdyttäminen täällä blogissa on jäänyt vähemmälle. Nyt seuraakin sekalainen kokoelma havaintojani viime aikojen tapahtumista.
Lääkitys kunnossa
Ensimmäinen huomionarvoisa tapahtuma lienee paluuni pelikentille. Pakarani siis parani aika nopeastikin ottaen huomioon, kuinka kipeä se aluksi oli. Monenlaisia keinoja sen kuntouttamiseen tuli kokeiltuakin: särkylääkkeitä, hierontaa, venyttelyä, akupunktioita, rukousta... Paastoa en sentään yrittänyt, vaan hain sen sijaan mieluisampia "lääkkeitä" lähikaupan karkkihyllystä.
Fysioterapeutti arveli, että vaivan pohjimmainen syy saattoikin olla selässä. Satutin varmaan pakarani niin helposti siksi, että olin liian kireänä Net Battlen jälkeen. Selkä onkin edelleen melko jumissa, joten sitä täytyy venytellä ahkerasti. Ja mitään veneestä hyppelyjä en tässä ennen kisoja ajatellut tehdä. Jätän myös sinkkupelit kesän arvokisoissa väliin, koska selkäni niin toivoo. Pääasia on, että olen hyvässä nelinpelikunnossa (ja myös olen!), ja pääsen pelaamaan parieni kanssa MM-kisoissa. Siitä tulee mukavaa...
Kesän pelastajat
Toisena soppa-aineksena voisin mainita aina niin mukavat parinhakuprosessit sekanelinpeliä varten. Niitä on mukava tilittää tässä vaiheessa, kun kohtaukset on esitetty ja loppukesäksi on parit tiedossa.
Tänä vuonna saatiin -jälleen kerran- kolmiodraama aikaiseksi, kun sekä minä että ystäväni Kerstin halusimme pelata Flon kanssa. Ja kukapa ei haluaisi ex-maailmanmestaria parikseen... No ei siinä mitään, mutta mestarilla tuntui olevan lieviä vaikeuksia päättää, mitä näin tukalassa tilanteessa pitäisi tehdä. Lopulta hän joutui kysymään neuvoa kavereiltaan, jotka tietenkin, ah ja voih, liittoutuivat yksissä tuumin Kerstinin puolelle. Jouduin siis peräytymään saksalaisen ylivoiman edessä, mutta ei se mitään: koiranpentuilme vain esiin ja sain hellytettyä Flon antamaan ratkaisevia vihjeitä uuden parin löytämiseen. Joku voisi tosin sanoa, että ex-parini vain oli niin kiltti ja halusi auttaa, eikä minun ilmeilläni varsinaisesti ollut mitään merkitystä. Oli miten oli, sain paljastuksia kanadalaisten supernaisten pareista, ja Flo sanoi että Gilles Demers voisi olla oikein hyvä pari. Hän jopa väitti että Gilles olisi mukava, kertoi miten Gillesin nimi lausutaan ja lähetti tälle samantien sähköpostia iphone-kännylelustaan. Olisi voinut melkein sanoa, että Flo hommasi minulle parin, mutta onneksi Gilles ei vastannut hänelle mitään. Minulle hän kyllä vastasi heti kun lopultakin pääsin takaisin kotiin ja sain lähetettyä parikyselyn. Uusi parini ei kuulemma voi taata meille menestystä, mutta hän lupasi, että meillä tulee olemaan tosi kivaa. Hyväksyin tarjouksen kiljuen, ja toivon kovasti että pari pitää lupauksensa!
Ulkomaalaiset miehet ovat ainakin kohteliaita: Gilles sanoi että hänelle olisi hieno etuoikeus pelata minun kanssani tänä vuonna. Flo sanoi että todellakin oli suuri ilo pelata kanssani viime vuonna, ja että tänäkin vuonna hän kyllä mieluiten olisi pelannut minun kanssani (mutta se ei nyt onnistunut)...
Onneksi minulla on myös yksi vakiopari, Piia, jota ei tarvitse sen kummemmin hakea pariksi naisten sarjaan. Olimme juuri EM-kisoissa treenaamassa yhteispeliä ja ottelut sujuivat vaihtelevalla menestyksellä: välillä saimme yleisön hurraamaan, välillä taas romahtelimme. Erityisen hieno matsi meillä oli open-sarjan hopeamitalisteja vastaan, jotka kyllä pujahtivat jatkoon vastustuksesta huolimatta. Enää 10 päivää, ja pääsemme taas matkalle kohti uusia haasteita. Kuka jaksaa odottaa?
Lääkitys kunnossa
Ensimmäinen huomionarvoisa tapahtuma lienee paluuni pelikentille. Pakarani siis parani aika nopeastikin ottaen huomioon, kuinka kipeä se aluksi oli. Monenlaisia keinoja sen kuntouttamiseen tuli kokeiltuakin: särkylääkkeitä, hierontaa, venyttelyä, akupunktioita, rukousta... Paastoa en sentään yrittänyt, vaan hain sen sijaan mieluisampia "lääkkeitä" lähikaupan karkkihyllystä.
Fysioterapeutti arveli, että vaivan pohjimmainen syy saattoikin olla selässä. Satutin varmaan pakarani niin helposti siksi, että olin liian kireänä Net Battlen jälkeen. Selkä onkin edelleen melko jumissa, joten sitä täytyy venytellä ahkerasti. Ja mitään veneestä hyppelyjä en tässä ennen kisoja ajatellut tehdä. Jätän myös sinkkupelit kesän arvokisoissa väliin, koska selkäni niin toivoo. Pääasia on, että olen hyvässä nelinpelikunnossa (ja myös olen!), ja pääsen pelaamaan parieni kanssa MM-kisoissa. Siitä tulee mukavaa...
Kesän pelastajat
Toisena soppa-aineksena voisin mainita aina niin mukavat parinhakuprosessit sekanelinpeliä varten. Niitä on mukava tilittää tässä vaiheessa, kun kohtaukset on esitetty ja loppukesäksi on parit tiedossa.
Tänä vuonna saatiin -jälleen kerran- kolmiodraama aikaiseksi, kun sekä minä että ystäväni Kerstin halusimme pelata Flon kanssa. Ja kukapa ei haluaisi ex-maailmanmestaria parikseen... No ei siinä mitään, mutta mestarilla tuntui olevan lieviä vaikeuksia päättää, mitä näin tukalassa tilanteessa pitäisi tehdä. Lopulta hän joutui kysymään neuvoa kavereiltaan, jotka tietenkin, ah ja voih, liittoutuivat yksissä tuumin Kerstinin puolelle. Jouduin siis peräytymään saksalaisen ylivoiman edessä, mutta ei se mitään: koiranpentuilme vain esiin ja sain hellytettyä Flon antamaan ratkaisevia vihjeitä uuden parin löytämiseen. Joku voisi tosin sanoa, että ex-parini vain oli niin kiltti ja halusi auttaa, eikä minun ilmeilläni varsinaisesti ollut mitään merkitystä. Oli miten oli, sain paljastuksia kanadalaisten supernaisten pareista, ja Flo sanoi että Gilles Demers voisi olla oikein hyvä pari. Hän jopa väitti että Gilles olisi mukava, kertoi miten Gillesin nimi lausutaan ja lähetti tälle samantien sähköpostia iphone-kännylelustaan. Olisi voinut melkein sanoa, että Flo hommasi minulle parin, mutta onneksi Gilles ei vastannut hänelle mitään. Minulle hän kyllä vastasi heti kun lopultakin pääsin takaisin kotiin ja sain lähetettyä parikyselyn. Uusi parini ei kuulemma voi taata meille menestystä, mutta hän lupasi, että meillä tulee olemaan tosi kivaa. Hyväksyin tarjouksen kiljuen, ja toivon kovasti että pari pitää lupauksensa!
Ulkomaalaiset miehet ovat ainakin kohteliaita: Gilles sanoi että hänelle olisi hieno etuoikeus pelata minun kanssani tänä vuonna. Flo sanoi että todellakin oli suuri ilo pelata kanssani viime vuonna, ja että tänäkin vuonna hän kyllä mieluiten olisi pelannut minun kanssani (mutta se ei nyt onnistunut)...
Onneksi minulla on myös yksi vakiopari, Piia, jota ei tarvitse sen kummemmin hakea pariksi naisten sarjaan. Olimme juuri EM-kisoissa treenaamassa yhteispeliä ja ottelut sujuivat vaihtelevalla menestyksellä: välillä saimme yleisön hurraamaan, välillä taas romahtelimme. Erityisen hieno matsi meillä oli open-sarjan hopeamitalisteja vastaan, jotka kyllä pujahtivat jatkoon vastustuksesta huolimatta. Enää 10 päivää, ja pääsemme taas matkalle kohti uusia haasteita. Kuka jaksaa odottaa?
perjantaina 5. kesäkuuta 2009
Kuumakylmähoitoa
Nythän on niin, että kyllä minä olen edelleen aivan innostusherkkä. mot. Se tapahtui sunnuntaina, tulin kotiin ja löysin sähköpostista ehkä-vastauksen mixedparilta. En ollut ihan varma, oliko se "ehkä mutta ehkä ei" vai "ehdottomasti ehkä", mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että oikean tulkinnan täytyy olla: Pelaan kyllä mutta en voi sanoa sitä vielä.
Noh, aika uskalias tulkinta. Mitenkähän tässä käy. Jännittää-ää. Illalla oli aika vaikea saada unenpäästä kiinni.
Maanantai. Kuume nousi iltapäivällä huippulukemiin, kun rustailin vastausta parille. Treeneihin päästyä tuli kuitenkin kylmä suihku niskaan: en pystynytkään pelaamaan enkä oikein edes potkimaan, takapuoleen sattui. Aijai. Jalka petti alta, oli pakko lähteä kotiin. Ei olisi pitänyt rymytä järvellä viikonloppuna, siellä se kipeytyi kun täräytin sen hyppäämällä rantakivelle. Kyllä purjehdus on sitten vaarallista.
Seuraavaksi tietysti alkoi pelottaa, että en pysty pelaamaan koko kesänä. Oli aika masentava ilta. Kyllä se nyt tuntuu aika pelottavalta, kun ei pysty edes pomputtelemaan varovasti. Saati sitten pelaamaan... No, onneksi keksin jatkosuunnitelman ja varasin ajan keskiviikoksi hierojalle. Hän sanoi, että sai varmaankin pakarani kuntoon. Mutta en kyllä ole yhtään varma, onko se nyt kunnossa...kipeältä tuntuu edelleen, toinen päivä menossa hieronnan jälkeen. Ehkä se paranee pian, ehkä ei, ehkä paranee, ehkä ei...
Eilen oli kummallinen ilta. En ollut yhtään masentunut vaikka jalka oli kovin kipeä päivällä. Töistä tultua olin kyllä aika alakuloinen tilanteen johdosta, mutta se hävisi jonnekin. Tulin koko ajan vähitellen onnellisemmaksi, ja illalla mietin jo innoissaan miten pelaan sitten kisoissa...ja haen ehkä palkintojakin. Ajattelin, että kyllä se jalka varmaan paranee...ja vaikka ei paranisikaan, niin minun ei silti tarvitse pelätä...yhtään mitään.
Aamulla sain tekstarin, että leirillä oli rukoiltu myös minun jalan puolesta illalla (paras ystäväni on siellä ohjaajana). No, en tiedä, vaikuttivatko rukoukset jalkaan, mutta päähäni ne vaikuttivat ainakin. Niin iloinen ja luottavainen minä olin nukkumaan mennessä, kun normaali tuntemukseni olisi ollut pelko ja masennus. (Enkä tiedä onko tässä nyt oikeasti aihetta edes pelätä, mutta en kyllä siihen yleensä mitään todellista syytä tarvitsekaan...)
Täytyy myös tunnustaa, että pyysin kyllä itsekin Taivaan iskältä aika monta kertaa, että voisiko hän mitenkään olla niin kiltti ja ihana, että antaisi jalan parantua, ainakin viimeistään ennen MM-ejä, koska haluan niin kovasti päästä pelaamaan, tiedät kyllä kenen kanssa...jne jne.
No, tänään on perjantai. Olen iloinen että minulla on vieläkin tosi hyvä mieli...jopa siitäkin huolimatta että olen yksin kotona. Jalka on tänään ollut parempi kuin eilen, mutta kyllä sitä siltikin vähän särkee, milloin ei kylmägeeliä ole. Sitäpaitsi parannus voi johtua särkylääkkeistäkin. Pitää vain odottaa ja katsoa, miten tässä käy. Ehkä minä pelaan jo ensi viikolla. Tai jos en, niin ehkä joku pätevämpi tyyppi voi auttaa minua. Ehkä voi, ehkä ei. Ainakin on paaljon mukavampi odottaa, kun ei ole paha mieli.
Noh, aika uskalias tulkinta. Mitenkähän tässä käy. Jännittää-ää. Illalla oli aika vaikea saada unenpäästä kiinni.
Maanantai. Kuume nousi iltapäivällä huippulukemiin, kun rustailin vastausta parille. Treeneihin päästyä tuli kuitenkin kylmä suihku niskaan: en pystynytkään pelaamaan enkä oikein edes potkimaan, takapuoleen sattui. Aijai. Jalka petti alta, oli pakko lähteä kotiin. Ei olisi pitänyt rymytä järvellä viikonloppuna, siellä se kipeytyi kun täräytin sen hyppäämällä rantakivelle. Kyllä purjehdus on sitten vaarallista.
Seuraavaksi tietysti alkoi pelottaa, että en pysty pelaamaan koko kesänä. Oli aika masentava ilta. Kyllä se nyt tuntuu aika pelottavalta, kun ei pysty edes pomputtelemaan varovasti. Saati sitten pelaamaan... No, onneksi keksin jatkosuunnitelman ja varasin ajan keskiviikoksi hierojalle. Hän sanoi, että sai varmaankin pakarani kuntoon. Mutta en kyllä ole yhtään varma, onko se nyt kunnossa...kipeältä tuntuu edelleen, toinen päivä menossa hieronnan jälkeen. Ehkä se paranee pian, ehkä ei, ehkä paranee, ehkä ei...
Eilen oli kummallinen ilta. En ollut yhtään masentunut vaikka jalka oli kovin kipeä päivällä. Töistä tultua olin kyllä aika alakuloinen tilanteen johdosta, mutta se hävisi jonnekin. Tulin koko ajan vähitellen onnellisemmaksi, ja illalla mietin jo innoissaan miten pelaan sitten kisoissa...ja haen ehkä palkintojakin. Ajattelin, että kyllä se jalka varmaan paranee...ja vaikka ei paranisikaan, niin minun ei silti tarvitse pelätä...yhtään mitään.
Aamulla sain tekstarin, että leirillä oli rukoiltu myös minun jalan puolesta illalla (paras ystäväni on siellä ohjaajana). No, en tiedä, vaikuttivatko rukoukset jalkaan, mutta päähäni ne vaikuttivat ainakin. Niin iloinen ja luottavainen minä olin nukkumaan mennessä, kun normaali tuntemukseni olisi ollut pelko ja masennus. (Enkä tiedä onko tässä nyt oikeasti aihetta edes pelätä, mutta en kyllä siihen yleensä mitään todellista syytä tarvitsekaan...)
Täytyy myös tunnustaa, että pyysin kyllä itsekin Taivaan iskältä aika monta kertaa, että voisiko hän mitenkään olla niin kiltti ja ihana, että antaisi jalan parantua, ainakin viimeistään ennen MM-ejä, koska haluan niin kovasti päästä pelaamaan, tiedät kyllä kenen kanssa...jne jne.
No, tänään on perjantai. Olen iloinen että minulla on vieläkin tosi hyvä mieli...jopa siitäkin huolimatta että olen yksin kotona. Jalka on tänään ollut parempi kuin eilen, mutta kyllä sitä siltikin vähän särkee, milloin ei kylmägeeliä ole. Sitäpaitsi parannus voi johtua särkylääkkeistäkin. Pitää vain odottaa ja katsoa, miten tässä käy. Ehkä minä pelaan jo ensi viikolla. Tai jos en, niin ehkä joku pätevämpi tyyppi voi auttaa minua. Ehkä voi, ehkä ei. Ainakin on paaljon mukavampi odottaa, kun ei ole paha mieli.
torstaina 21. toukokuuta 2009
Uusi kesä
Kyllä se nyt niin on että kesä on taas tullut. Ulkona on ihan vihreää ja aika lämmintäkin. Ja siellä pelataan, on pelattu jo pitkään. Vuoden kesäisimmät pelit tähän mennessä olivat maanantaina. Se oli mukava päivä. Eikä vähiten sen takia että sain pelata Jannen kanssa. Ja että oli niin lämmin. Ja että paikalla oli yleisö(ä).
Footbagkesä alkaa toden teolla kahden yön ja yhden päivän päästä. Silloin tapahtuu Jyväskylässä ulkokisakauden avaus, JFK Net Battle. Jännittävää. Vai onko?
No on se nyt ihan mukavaa ainakin. Minun täytyy tunnustaa, että se miksi täällä blogissa ei ole tapahtunut mitään pitkiin aikoihin, johtuu kyllä lievästä footbag-innostuksen puutteesta. Ja no, eihän tässä footbagmaailmassa kyllä ole tapahtunutkaan paljon mitään, mistä voisi kirjoittaa. Tai ehkä onkin, mutta minä en vain ole huomannut sitä.
Täytyy siis vain odotella, että milloin se innostus iskee taas taudin päälle. Luulisi nyt, että en vielä ole niin vanha, että olisin tullut immuuniksi kisakuumeelle. Viimeiset neljä kesää minä olen ollut ihan uskomattoman innostunut kisamatkailusta. Eikä vähiten viime vuonna... Täytyy siis vain odottaa, mitä tuleman pitää.
Footbagkesä alkaa toden teolla kahden yön ja yhden päivän päästä. Silloin tapahtuu Jyväskylässä ulkokisakauden avaus, JFK Net Battle. Jännittävää. Vai onko?
No on se nyt ihan mukavaa ainakin. Minun täytyy tunnustaa, että se miksi täällä blogissa ei ole tapahtunut mitään pitkiin aikoihin, johtuu kyllä lievästä footbag-innostuksen puutteesta. Ja no, eihän tässä footbagmaailmassa kyllä ole tapahtunutkaan paljon mitään, mistä voisi kirjoittaa. Tai ehkä onkin, mutta minä en vain ole huomannut sitä.
Täytyy siis vain odotella, että milloin se innostus iskee taas taudin päälle. Luulisi nyt, että en vielä ole niin vanha, että olisin tullut immuuniksi kisakuumeelle. Viimeiset neljä kesää minä olen ollut ihan uskomattoman innostunut kisamatkailusta. Eikä vähiten viime vuonna... Täytyy siis vain odottaa, mitä tuleman pitää.
sunnuntaina 1. maaliskuuta 2009
Dark Side
Selkä kipeä. Ei tee edes mieli mennä pelaamaan, sen lisäksi että järkikin kieltää sen. Tässä on siis menossa pieni ja lyhyt treenitauko. Tai ainakin toivon, että se on pieni ja lyhyt. Mutta saa nyt nähdä.
Treenitauolla ehtii mietiskellä kaikenlaista. Kuten omaa elämää. Ja sitä, että mistä se pimeä puoli oikein on saanut nimensä. Jotkut nimittäin kutsuvat verkkofootbagin aloittamista pimeälle puolelle siirtymiseksi, mutta en tiedä onko asiassa vielä muutakin. Päivä tai pari takaperin minulle välähti mieleen, että silloin kun selkävaivat alkoivat estää pelaamista, taisin vajota astetta syvemmälle Dark Sideen.
Kuinka syvälle sitten pimeälle puolelle olisi mahdollista joutua. En tosiaan haluaisi koluta tuota tummaa aluetta pohjia myöten, jos se mitenkään liittyy pelikunnon menettämiseen. Eipä tässä tietystikään niin ole käymässäkään (vaikka mistäs minä sen kylläkään voin tietää), mutta tuleehan tässä treenitauolla kaikenlaisia ajatuksia mieleen.
Kummallista tässä koko jutussa on se, että ei tuo pimeän puolen pohja nyt niin älyttömän kamalalta tunnu, kuin mitä ehkä luulisi. Vilkaistuani nopeasti syvemmälle Dark Sideen, huomasin että siellä on kyllä pimeää, mutta ei välttämättä mitenkään toivottoman pimeää. Minulla on itseasiassa kummallisen rauhallinen ja hyvä olo.
Treenitauolla ehtii mietiskellä kaikenlaista. Kuten omaa elämää. Ja sitä, että mistä se pimeä puoli oikein on saanut nimensä. Jotkut nimittäin kutsuvat verkkofootbagin aloittamista pimeälle puolelle siirtymiseksi, mutta en tiedä onko asiassa vielä muutakin. Päivä tai pari takaperin minulle välähti mieleen, että silloin kun selkävaivat alkoivat estää pelaamista, taisin vajota astetta syvemmälle Dark Sideen.
Kuinka syvälle sitten pimeälle puolelle olisi mahdollista joutua. En tosiaan haluaisi koluta tuota tummaa aluetta pohjia myöten, jos se mitenkään liittyy pelikunnon menettämiseen. Eipä tässä tietystikään niin ole käymässäkään (vaikka mistäs minä sen kylläkään voin tietää), mutta tuleehan tässä treenitauolla kaikenlaisia ajatuksia mieleen.
Kummallista tässä koko jutussa on se, että ei tuo pimeän puolen pohja nyt niin älyttömän kamalalta tunnu, kuin mitä ehkä luulisi. Vilkaistuani nopeasti syvemmälle Dark Sideen, huomasin että siellä on kyllä pimeää, mutta ei välttämättä mitenkään toivottoman pimeää. Minulla on itseasiassa kummallisen rauhallinen ja hyvä olo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
